Rakennustyömää
Takaisin

Kierrättäminen työmaalla on kaikin puolin fiksua – Hertsissä kierrätetään sertifioidusti kaikki mahdollinen

Tiesitkö, että nykyään lakikin määrää, että rakennustyömaalla pitää kierrättää? Hertsin työmaalla kierrätetään jo pelkästä tottumuksesta. Hertsillä on myös LEED-ympäristösertifikaatti.

– Keräämme rakennusjätteen, sen mitä tulee. Siitä eritellään metallit, muovit ja puu, jotka hoidetaan jätehuollon kautta kiertoon. Myös sekajätettä tulee, mutta pyrimme minimoimaan sen määrän, kertoo työmaan vastaava rakennusmestari Harri Tanhola.

Tässä vaiheessa rakentamista suurin osa jätteestä on Tanholan mukaan metallia tai puuta. Betonimuottitavaroista saadaan kierrätettyä puu, raudoituksista taas metalli.

– Valumuottejakin käytetään monta kertaa, niin kauan kuin muotit ovat käyttökelpoisia.

Jätteet lajitellaan heti työmaalla

Laki velvoittaa kierrättämään erilaisia rakennusjätteitä esimerkiksi viikottain syntyvän määrän perusteella. Hertsin työmaalla kierrätys on jo niin rutiininomaista, ettei sitä ajatella lain vaan tottumuksen kautta.

Käytännössä työmaan arjessa kierrättäminen hoituu niin, että rakentajat pitävät huolen materiaalien päätymisestä oikeille lavoille. Rakennusliikkeellekin kaikista edullisin tapa päästä jätteestä on lajitella se jo työmaalla.

Muuta kuin rakentamisesta tulevaa jätettä Hertsin työmaalla ei synny.

Tanhola uskoo, että tulevaisuudessa työmailla kierrätetään yhä enemmän.

– Ympäristön huomioon ottaminen on hyvä asia. On tärkeää, että jätteen määrää saadaan vähennettyä.

Nosturi

Ympäristösertifioitua rakentamista

Hertsin rakennusvaiheessa kierrätyksestä ollaan tarkkoja myös LEED-ympäristösertifikaatin vuoksi, joka on myönnetty rakenteilla olevalle keskukselle.

LEED (Leadership in Energy and Environmental Design) on yhdysvaltalainen, kansainvälisesti vertailukelpoinen ympäristötehokkaiden kiinteistöjen sertifiointijärjestelmä.

U.S. Green Building Councilin myöntämä rakennuksen LEED-sertifiointi perustuu riippumattoman, kolmannen osapuolen tekemään arviointiin tilojen, rakennuksen tai rakennushankkeen ympäristöominaisuuksista.

Sertifioinnin saadakseen rakennuksen tulee täyttää tietyt vähimmäisvaatimukset. Niihin kuuluvat muun muassa rakennuksen sijaintipaikan kestävyys sekä sen energian-, veden- ja materiaalien kulutus koko elinkaaren aikana.

Voit lukea tarkemmin rakennusjätteen lajittelua koskevista laeista osoitteesta Ympäristö.fi.

Takaisin